Luustokuvauksessa Skutnabbin luona

Ja niin onkin heti perään aika paljastaa loputkin salaisuudet. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin niin minulla on sellainen tuuri, että jos jotain asiaa innolla julistan kaikille niin tapahtuu jotain, niin ettei se onnistukaan.

Tällä kertaa kyseessä oli luustokuvaukset.

Perjantaina 12.11.2010 ajelimme Vihdin Jokikuntaan Kai Skutnabbin vastaanotolle. Hän oli sekä ammattitaitoinen että mukava ja huumorintajuinen mies.

Oonalle rauhoituspiikki ja hetken päästä pääsimmekin venyttelemään raajoja. Hiljaista hetkeä ei vastaanotolla ehtinyt tulla kun keskustelimme niin lepakoista, virtahevoista että kukista. Saimme myös oppia koiran anatomiasta, "tässä on ruokaa, tässä kaasua, tässä munuainen jne..."

Lonkista kuvat, kyynärät sekä selkä kokonaisuudessaan. Vielä muutama varmennuskuva. Juu, kaikki kunnossa.

Oonalle herätyspiikki ja me kuuntelimme selitystä kuvista. "Eli selkä on erittäin hyvä, ei mitään poikkeavaa, terve. Kennelliittoon lähetän lonkat A/A sekä kyynärät 0/0."

Wau, kuulostipas tuo hyvältä. Olimme todella tyytyväisiä. Nyt vain odottelemaan Kennelliiton tuloksia.

Koko loppupäivän Oona oli aivan muissa maailmoissa, katsoi meitä katseella "mitä te ootte menneet tekemään mulle??" Mutta jo seuraavana päivänä neiti jaksoi olla oma reipas itsensä.

Ja niin olemme tuskastelleet nämä pari viikkoa odotellen Kennelliiton kirjettä. Ja kun se viimein tänään tuli niin: LONKAT A/A sekä KYYNÄRÄT 0/0! JES!

Lemmikkimessut 27.-28.11.2010

Vihdoin voin siis avata suuren salaisuuksien kammioni ja paljastaa osan viime aikojen hiljaiselosta ja siitä mitä olemme touhuilleet näin alkutalvesta. Suunnitelmien salailu johtuu siitä, että yleensä jos jotain asiaa pääsen hehkuttamaan kaikille niin tapahtuu jotain minkä takia kaikki epäonnistuu. Tällä kertaa siis Oona alkoi näyttää merkkejä juoksujen alkamisesta ja jos olisin mennyt kertomaan näistä messuista kaikille olisi varmasti käynyt niin, että Oona olisi juuri messujen kynnyksellä aloittanut juoksut, emmekä olisi päässeet esiintymään.

Eli siis nyt hieman taustoja selventämään asiaa..

Eräs syksyinen lauantai iltapäivä olimme taas lähdössä Oonan kanssa tokoilemaan Koirakoulu Kompassiin. Kun saavuimme paikalle Konalaan, kysyi kouluttajamme Camilla kiinnostuksestamme osallistua lemmikkimessujen tokonäytökseen. Ensimmäinen reaktioni oli "täytyykö siellä osatakin jotakin??" Kiitoksia Camillan luottamuksen; "no kyllähän te nyt osaatte", lupauduin mukaan. Ja niin alkoi intensiivinen harjoittelukausi, kun me ohjaajat olimme yömyöhään harjoittelemassa koreografiaa. Koirien seuratessa menoamme kuin kysyen: "Ettekste nyt millään opi muistamaan miten tää nyt meni?!?" Ja niin koitti näytöksemme ensi-ilta...

Ensimmäinen päivä, lauantai 27.11.2010

Paikalle Pasilan messukeskukseen oli pakko saapua tarpeeksi ajoissa, jotta Oona ehti rauhoittua sekä tottua väenpaljouteen. Ja Oonan mielestä olimmekin tulleet paratiisiin, sillä kymmenet ja taas toiset kymmenet ihmiset saapuivat ihastelemaan neitiämme ja hänhän ottikin tilanteesta kaiken ilon irti ja näytti ihmisille kuinka hurmaava hän on. Jos siis Oona olisi ihminen olisin voinut kuvitella hänen keimailevan julkisuudenhakuisena kameroille...

Ja niin oli H-hetki alkamassa, jännitys kasvoi kasvamistaan. Mitä jos Oona karkaa kehästä, mitä jos se ei kuuntele ollenkaan, mitä jos se lähtee kesken esityksen tutustumaan ihmisiin, mitä jos...mitä jos... Eikä jännitystäni lievittänyt sekään, että joukkoomme mahtui sekä tottelevaisuusvalio että Oonan uusi suuri rakkaus irlanninterrieri Napoleon. Ja niin aloitimme näytöksen haastattelulla. Suustani taisi tulla vain: "Me ollaan Kati ja Oona, koirani on beauceron, ei olla vielä ehditty kisaamaan." Ja hetken kuluttua rupesi kaiuttimista kuulumaan Phantom Of The Opera. "Seuraa" ja niin lähdimme liikkeelle. Tunsin poskiani kuumottavan ja jalkani tärisivät niin, että se näkyi varmasti yleisölle saakka. Jossain vaiheessa tunsin kuitenkin jännityksen laukeavan, "Hei, toi koirahan toimii hyvin. Se kuuntelee." Näytöksemme meni siis kokonaisuudessaan loistavasti, ohjaajat muistivat koreografiat eivätkä koirat karkailleet. Kerran seisoessamme kehän laidalla, kävi Oona nopeasti nuuskaisemassa siinä seisovia ihmisiä, mutta palautui nopeasti takaisin.

Ja niin oli tokonäytös ohi. JES, menimme sen kunnialla läpi! Luulen, että lihakseni olivat kuitenkin krampanneet, ne nimittäin tärisivät vielä muutaman tunnin esityksen jälkeenkin.

Koskakohan pääsen tästä kamalasta jännittämisestä eroon, miten ikinä pääsemme kisaamaan?

Toinen päivä, sunnuntai 28.11.2010

Aamulla huutelin Oonaa lähtemään kanssani lenkille. Pedistä nousi uninen pää joka hetken päästä rojahti takaisin alas, "mene sä vaan, mä en nyt jaksa". Aamun tunnelmat olivat siis väsyneet eilisestä.

Kahden maissa oltiinkin jo takaisin messukeskuksessa. Oona paljon rauhallisempana ja rennompana kuin eilen. Itselläkin oli paljon rennompi olo, ei jännittänyt läheskään niin paljoa kuin eilen. Ihmisiä messuille oli saapunut runsaammin.

Taas musiikki alkoi pauhaamaan ja niin sitä mentiin. Ja hienosti mentiinkin, vielä paremmin kuin eilen. Tunsin itseni varmemmaksi ja se varmasti välittyi myös koiraan. Eikä Oona tällä kertaa kiinnittänyt minkäänlaista huomiota yleisöön.

Kaikki ohjaajat koirinemme saimme Pedigreeltä mukavat pienet joululahjat. Kassillinen nameja, koiranruokaa sekä muuta mukavaa. Kiitoksia kovasti!

Erityiskiitokset kouluttajallemme Camillalle Koirakoulu Kompassista! Tämä oli aivan mahtava kokemus!

Ja lopuksi vielä pyydän kovasti anteeksi kuvien huonolaatuisuutta. Olin laittanut kameraani vahingossa väärät asetukset päälle. Kuvista kuitenkin näkee, että menoa ainakin riitti!

Pieni kotiapulainen

Olen hommannut itselleni omaksi ilokseni kotiapulaisen (Kotiapulainen Beauceron OY). Apulainen on oma-aloittenen sekä aina innoissaan tarttumaan työhönsä. Apulainen ei kylläkään ole halpa, vaatii täysihoidon sekä niiden lisäksi ylimääräistä huomiota myös rankan työpäivän jälkeen. Harmikseni vain, meidän siivoustapamme eivät aina kohtaa...

1. Minun mielestäni koiran leluille on olohuoneen nurkassa pieni, sievä lelulaatikko, jonne voi kerätä kaikki luut sun muut tilpehöörit. Apulaiseni mielestä taas paikka näille tavaroille on suoraan olohuoneen lattialla, jonne ne on nostettava sitä mukaan kun minä nostelen niitä lelukoppaan.

2. Apulaiseni ei vissiin palele. Tai ainakaan päätellen siitä, että hän tuulettelee asuntoa läpivedolla monta tuntia päivässä, riippuen siitä oliko ulkona -20 vai +20 astetta.

3. Apulaiseni mielestä kaihtimista kuuluu taittaa pieni pään kokoinen aukko, jotta siitä olisi päivän touhujen lomassa hyvä myös kyttäillä naapureita.

4. Apulaiseni on myös tarkka rahan käytöstä. Hänen mielestään tuhlaan rahaa turhanpäiväisiin hömpötyksiin aivan liikaa. Niinpä hän yrittää estellä liiallista rahan käyttöäni muunmuassa repimällä vuokranmaksulappuni pienen pieneksi silpuksi.

5. Kotiapulaiseni mielestä asunnossa ei myöskään saisi ikimaailmassa suorittaa imurointia, sillä hän ei voi sietää sitä. Jos satun imuroimaan niin apulaiseni jaksaa mököttää minulle siitä jonkun aikaa.

Mutta on meillä onneksi myös asioita jotka kohtaavat. Hän jaksaa pakottaa minua virkistävälle lenkille vaikka kaatosateessa, jaksaa osoittaa hellyyttään päivittäin sekä odottaa minua kotiin joka päivä yhtä innokkaasti. Sekä hän on myös oiva varashälytin. Pihaamme vartioidaan tarkasti ja pienestäkin liikkeestä pimeällä huomautetaan.

Monenlaista treenailua

Viime aikoina olemme sekä tottistelleet että tokoilleet oikein kunnolla, emmekä tietenkään ole unohtaneet käydä ajamassa siinä sivussa muutamaa jälkeä. Joten menoa ja touhua koiran kanssa on riittänyt. Seuraamiseemme olen erittäin tyytyväinen, vihdoinkin olemme saaneet sen taas takaisin raiteilleen, kun keväällä otimme siinä hieman takapakkia. Kontakti ja motivaatiokin tekemiseen on neidillä kohdillaan.

Yhden ainoan hakukokeilun myötä toimme myös jäljelle haukun. Oona siis odotti niin innolla pääsyä jäljelle, että lähettäessä oli pakko haukahtaa. Siitäkin olemme nyt pikkuhiljaa onneksi päässeet eroon; rauhoittamalla koiran maahan. Jäljellä työskentely on nykyään rauhallista, ei siis enää turhaa ryntäilyä ja nenäkin pysyy intensiivisesti maassa.

Lauantaina kävimme Oonan kanssa virallisessa silmä- ja polvitutkimuksessa. Tulokset olivat: silmät terveet ja polvet 0/0. Neiti sai kehuja patsasmaisuudestaan. Hän oli siis kirjaimellisesti jähmettynyt paikoilleen koko silmätutkimuksen ajaksi.

Muutoinkin viikonloppumme oli yhtä juoksua. Ohjelmassamme oli niin tokotreenejä kuin myös bussilla sekä junalla matkustamista. Onneksi Oona on pienestä pitäen opetettu julkiseen liikenteeseen sekä väenpaljouteen, että nykyään Helsingin keskustaankin matkustaminen menee jo todella vaivattomasti. Ja tämähän on vain hyvää treeniä BH:n kaupunkiosuutta varten.

Sunnuntaina kävimme sienimetsällä. Sain harmikseni todeta, että koirastani ei ehkä ole sienikoiraksi. Käskin Oonan etsiä sieniä, jotka hän kyllä löysikin. Mutta ilmaisi löydöksen hieman eritavalla kuin olin toivonut; nimittäin kuopimalla sieniä tassuillaan tehden näin kaikille löytämilleen sienille. Tai sitten hän piehtaroi niiden päällä... Mutta hauskaa näytti koiralla olevan juosta päätä pahkaa sinne tänne, väistellen siinä sivussa oksia sekä kantoja.

Tästä jatkamme samaan tahtiin. Kuulemisiin!

Näyttelyitä sekä leirielämää

Viime aikoina ollaankin oltu koiramenoissa niin paljon ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittelemään. Mutta täytyyhän sitä nyt nauttia kun vihdoin kovat helteet helpottivat niin että koirakin jaksaa ulkona touhuta.

7.8.2010 kävimme Porvoossa ryhmänäyttelyssä. Silloin oli niitä tämän kesän viimeisiä

hellepäiviä, lämpöä riitti yli 30 asteen eikä varjosta ollut tietoakaan. Joten pitkän odottelun jälkeen kun vihdoin pääsimme kehään oli sekä ohjaaja että koira aivan väsyneitä kuumuudesta. Olimme ainoita meidän rotuisia ja tuomarinamme toimi Päivi Eerola. Arvostelu näytti tältä:

"Selvä sukupuolen leima. Liian laajat värimerkit. Liikkuu kehässä peitsaten. Keskivahva luusto, hyvin narttumainen pää jossa sopiva pituus. Kuonon selkä voisi olla suorempi. Hyvä korvien sijainti, avoimet tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvan laatu. Saisi olla kuivemmassa kunnossa. Avoin ja ystävällinen."

Tuloksena saimmekin sitten JUN-H.

Muutama viikko tästä eteenpäin ja lähdimme kenneleiden Sucikan sekä Kahaltajan järjestämälle leirille. Leiri järjestettiin Juvalla, lomakylä Kesakossa. Leirille saapui myös kasvattajamme Taina Alin ja Alunan kanssa sekä Oonan sisarukset Bree ja Chili. Viikonloppumme oli ohjelmantäyteinen.

Saavuimme Juvalle jo perjantai iltana jolloin oli pienet viettitreenit sekä mukavaa yhdessä oloa nuotiotulen äärellä.

Lauantaina ohjelmassamme oli hakua. Emme olleet Oonan kanssa ennen edes kokeilleet hakua, mutta Oona näytti tykkäävän siitä hirmuisesti joten nyt olemmekin kuumeisesti etsimässä hakuryhmää täältä pääkaupunkiseudulta. Hakutreenien jälkeen maalimiehemme Antero piti halukkaille vielä viettitreenejä. Tästä avautuu video Oonan lauantaisista viettitreeneistä, jotka eivät kylläkään menneet yhtään niin hyvin kuin perjantaina; olihan meidän neiti jo ehtinyt uurastaa muissakin hommissa pitkän päivän aikana. Ja sitä paitsi, patukka oli aivan litimärkä muiden koirien kuolasta sekä yltäpäältä hiekassa, joten eihän meidän hienohelma sellaista mielellään suuhunsa ota.

Sunnuntaina ajoimme jälkeä. Tällä kertaa painotimme rauhallisuuteen, kun Oonalla on ollut tapana rynnätä liialla innolla jäljelle. Vanhetimme jälkeä tarpeeksi kauan, jolloin työskentelyn oli oltava tarkempaa ja niinpä vältyimmekin turhalta ryntäilyltä.

Jälkitreenien jälkeen oli epävirallinen luonnetestaus ranskanmalliin eli TAN-testi. Testin osa-alueet olivat luoksepäästävyys, laukaukset sekä uhka. Oonalta testaus meni kivasti. TAN-testin näet tästä. (Testissä vain pöydän päällä oleva Anteron hattu olisi ollut kovinkin kiinnostava...)

Leirin jälkeen sekä Oona että hänen omistajansakin olivat aivan poikki. Kroppa oli väsynyt, mutta mieli virkeä ja täynnä uusia vinkkejä treenaamiseen. Kiitoksia kovasti leirin järjestäjille sekä mahtaville kouluttajille Anterolle, Helille sekä Katjalle!

11.8.2010 matkasimme taas kohti Porvoota. Tällä kertaa kyseessä olikin kaikkien rotujen kansallinen koiranäyttely. Tuomarinamme toimi Elena Ruskovaara, jonka arvostelu kuului näin:

"Hyvin narttumainen. Vielä kauttaaltaan keskentekoinen, mutta osoittaa laadukkuutta liikkuessaan. Vähän eripari korvat, kauniit silmät, riittävä pituus päässä. Solakka runko, riittävästi raajaluustoa ja kulmauksia. Karva vaihtumassa. Hyvä häntä. Hyvä askelpituus ja reipas. Kiva olemus."

Arvosteluna tällä kertaa JUK EH1.

Uusia tuttavuuksia

Meidän neiti sai uuden kaverin, pienen ja suloisen kissavauvan.

Ensin hieman ihmeteltiin tätä pientä otusta, mutta jo seuraavassa hetkessä Oona hoivaili kissanpentua. Olisipa meidän neiti myöskin halunnut leikkiä kissan kanssa, mutta siinä vaiheessa piti jo hieman rauhoitella, sillä meno olisi voinut yltyä liian rajuksi.

Ja kuten olemmekin jo aiemmin todenneet niin Oonan mielestä mitä pienempi kaveri, sitä mukavampi kaveri.

Cant 3.7.2010

Lauantaina olimme Vehmersalmella Kuttukuun järjestämässä paimennustaipumustestissä. Tuomarinamme toimi Michel Pillard Ranskasta. Päivä oli pitkä ja kuuma, noin 30 astetta hellettä.

Testi koostui kahdesta osiosta, luonne- sekä paimennusosiosta. Ensimmäisessä osiossa testattiin käyttäytyminen vierasta ihmistä, vierasta esinettä sekä vieraita koiria kohtaan sekä koiran käyttäytyminen hihnassa sekä yksinjätettynä. Nämä kaikki meni Oonalta hyvin.

Tästä linkistä aukeaa Oonan luonneosiosta video, jossa koira jää ensin yksin tuomarin kanssa, etsii ohjaajan sekä palaa vapaana seuraten takaisin alkupaikkaan. Oonan jälkeen videolla näkyy myös Alin suoritus.

Seuraavana oli vuorossa lampaisiin tutustuminen aidan toiselta puolelta. Meidän neiti sitten yrittikin saada lampaita leikkimään kanssaan, lyömällä etupään maahan, peräpää ylhäällä ja haukkumalla. Mutta ei, lampaat eivät kiinnostuneet leikkikutsuista.

Tämän jälkeen pääsimmekin aitaukseen lampaiden kanssa. Ensin Oona tutkiskeli ympäriinsä eikä kiinnittänyt minkäänlaista huomiota ympärillä pyörivään lammaslaumaan, mutta pienen innostamisen jälkeen rupesi kiinnostus heräämään ja paimennus sujui hyvin. Tästä voit katsoa Oonan paimennusvideon.

Tässä ranskankielen taitoisille tuomarin antama arvostelu neitimme suorituksesta. Kuvaa klikkaamalla sen pitäisi aueta suurempana.

Paikalla oli myös Oonan emä Aluna ja samaan perheeseen kuuluva Ali-herra sekä Oonan veli Chili. Kaikki suorittivat paimennustaipumustestin sekä saivat hyvät arvostelut tuomarilta.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Chili-veli, Aluna-äippä sekä Oona

Päivään mahtui myös muita kummallisuuksia kuten tilan oma Barbie "mini"possu.

"Hei kato Chili, mikä toi on?"

Kaiken kaikkiaan mukava päivä, kiitoksia järjestäjille sekä kaikille paikalla olleille!

Paimennuskurssilla

Perjantai aamuna ajelimme taas Keuruulle päin. Catalina lähti kotiin. Kun me pääsimme takaisin kotiin pitkän reissun jälkeen Oona hieman etsiskeli Catalinaa ja katsoi meitä kuin kysyen: "Mihin te sen riiviön olette piilottaneet?" Etsiskely kuitenkin loppui nopeasti kun ei Catalinaa löytynyt mistään.

Tässä muutama kuva Oonan mahtavasta ja kauniista äidistä Alunasta. Oona on perinyt monia piirteitä äidiltään.

Lauantaina olimme Oonan kanssa Swedun paimennuskoulun järjestämällä paimennuskurssilla.

Päivä alkoi aamiaisella. Koirat odottelivat autoissaan ja ihmiset saivat runsaan sekä maittavan aamiaisen.

Odottaessamme omaa paimennusvuoroamme Oona oli erittäin levoton, olisi jatkuvasti tahtonut mennä moikkailemaan muita koiria. Tästä syystä ohjaajaa jännitti hirmuisesti Oonan ensimmäinen kohtaaminen lampaiden kanssa. Tyttömme ei tosiaan ollut koskaan ennen edes nähnyt lampaita.

Aitaukseen astuessamme ja laskiessani Oonan vapaaksi, tyttö meni heti tutustumaan näihin kummiin otuksiin ja haistelemaan lampaiden takapuolia. Sen jälkeen Oona osasi heti hakea tasapainoa ja omaa paikkaansa. Tyttömme saikin kehuja kouluttajalta rauhallisuudesta sekä etäisyyden pitämisestä.

Toisella kerralla tyttö oli jo hieman väsynyt, eikä jaksanut keskittyä enää niin kovasti paimentamiseen vaan hajut veivät mennessään. Saattoipa asiaan vaikuttaa myös juuri alkanut sade ja kauempana jylläävä ukkonen, jotka häiritsivät Oonan keskittymistä.

Tauko tulikin juuri loistavaan aikaan. Koirat pääsivät lepäilemään ja keräilemään voimiaan autoon sillä aikaa kun omistajat saivat pientä murua rinnan alle, kunnon grilliruokaa sekä erilaisia paikanpäällä valmistettuja salaatteja. Sadekin ehti hiipua tauon aikana ja loppupäivän paistoikin aurinko.

Tauon jälkeen pääsimme jatkamaan paimennusta. Tällä kertaa siirryimme isompaan aitaukseen. Oonakin oli ehtinyt keräillä voimia ja oli taas uudella innolla paimentamassa lampaita. Tällä kertaa mukana oli myös hieman vauhtia. Eikä myöskään ohjaaja säästynyt pyllähdyksiltä ja lampaiden päälleajolta.

Viimeisen kerran aitauksessa meillä oli noin 12 päinen lauma paimennettavana, mutta Oona oli jo aivan poikki. Olihan päivä ollut pitkä ja paimentaminen raskasta. Emmekä tajunneet viedä neitiä autoon lepäilemään ja odottamaan omaa vuoroaan vaan hän katseli vieressä muiden suorituksia. Onhan tällainen raskasta näin nuorelle koiralle.

Paimennuksen päätyttyä Oona pääsi vilvoittelemaan pieneen lampeen joka sijaitsi lammasaitauksessa. Neiti ei kuitenkaan välittänyt ollenkaan vieressä köllöttelevistä lampaista. Mahtava päivä takana ja kyllä me kaikki innostuttiin paimennuksesta sen verran, ettei tämä varmasti jää viimeiseksi kerraksi.

Harmikseni en saanut lisättyä blogiini videota Oonan ensimmäisestä paimennuskerrasta, joten jouduin laittamaan sen youtubeen. Tästä linkistä avautuu video Oonan ensimmäisestä kohtaamisesta lampaiden kanssa.

Oona on kyllä edelleenkin ollut kovin väsynyt eilisestä. Tänään kävimme Laajalahden venesatamassa uittamassa tyttöä, kun on ollut niin mahtavan lämpimä päivä. Kerran Oona meni kunnolla uimaan, mutta muuten vain kahlaili vieressäni. Tainnut neidille jäädä jonkinlainen muistikuva viime uintikerrasta kun vahingossa hyppäsi järveen ja uikin kovaa vauhtia sieltä takaisin rantaan.

Kasvattajan luona vierailulla

Paljon on ehtinyt tapahtua tässä viime aikoina..

Lauantaina ajelimme koko perheen voimin kyläilemään kasvattajan luokse Keuruulle.

Perille saavuttuamme Oona oli hieman kummissaan, että minnehän sitä ollaan nyt jouduttu. Ja käyttäytyi hieman vaisusti vierailun ajan, mutta ajattelimme sen vain johtuvan vieraasta paikasta sekä monen muun koiran hajuista.

Mutta onneksi Oonalle löytyi pieni leikkikaveri yhdentoista viikon ikäinen saksanpaimenkoiran pentu Catalina, jonka kanssa oli välillä mukava temmeltää. Oonan harmiksi vain ihmiset olivat rauhoittelemassa neidin menoa, joka meinasin välillä yltyä liiankin riehakkaaksi.

Päivän aikana saatiin mukavia vinkkejä treenaukseen ja tulipas sitä ihan treenattuakin hieman seuraamista sekä keppejä. Ja vastoin omistajan odotuksia Oona löysi kepit melko vaivattomasti; paljon paremmin kuin olisin uskonut. Hyvien vinkkien kera on hyvä lähteä jatkamaan treenaamista. Kiitoksia kasvattajallemme Tainalle mukavasta päivästä!

Oonan onneksi tai harmiksi mukaamme Espoossa käymään lähti pieni termiitti nimeltään Catalina. Hieman jännitti miten Oona suhtautuu kun toinen koira tulee omalle reviirille, mutta siitä ei Oona välittänyt ollenkaan. Sen sijaan meidän tyttö olisi halunnut olla rauhassa eikä pentu sitä tajunnut, joten siihen meinasi mennä Oonalla hermot. Pentu kun olisi ollut niin innokkaasti leikkimässä. Ja leikkiähän se kyllä jaksaakin.

Maanantaina kävimme eläinlääkärin luona ja selvisipäs sitten syy Oonan hieman vaisuun käytökseen. Neiti on nimittäin nyt juoksujen jälkeen alkanut kehittelemään hieman valeraskautta, mutta ei onneksi mitään pahoja oireita nähtävissä. Painoa Oonalle on kertynyt 34 kg sekä korkeutta mahtavat 68 cm.

Eilen Oonalle kertyi ikää vuoden verran! Onnittelut myös muille sisaruksille! Synttärikakkuna toimi maksalaatikko ja kynttilänä nakki. Lahjaksi saimme kasvattajalta videon johon on kuvattu Oonan sekä sisarusten elämää aivan pienenä. Video oli aivan mahtava yllätys!

Temmellystä

Onko ihanampaa tapaa viettää aurinkoista vapaa päivää kuin koiran kanssa temmeltää pellolla?

Tänään otimme rennosti, hieman vain peruskäskyjen hiomista. Jokaisen suoritetun käskyn jälkeen pääsi koira vapaasti juoksentelemaan lelun perässä.

"Kun näin oikein osaa ponnistaa, voi pitkälle ylettää..

...ja näin lailla lintujen...

...pääset luokse lelujen."

Motivaatio Oonalla oli taas huipussaan, luoksetulossakaan ei minkäänlaista epäröintiä vaan heti käskyn kuultuaan lähti tyttö täyttä laukkaa tulemaan kohti. Välillä kun meillä juuri tänne -käskyn kanssa sattuu olemaan sellaisia päiviä, että tuntuu kuin puhuisin koiralleni jotain aivan vierasta kieltä. Ja silloin Oona katsoo minua silmiin, lähtee tulemaan kohti pienten mutkien kautta, kunnes toistan käskyn ja koiran mieleen palautuu; "Ainiin...tonnehan mun piti mennä..."

"Juu, venaa.. meitsi on tulossa.."

Ja Oonasta näki, että hän nautti siitä, että sai juoksennella vapaasti pellolla.

"Oooo kesä lapsi mä oon...

...villi luonteeni on!"

Siskon luona kylässä

Sunnuntaina meillä oli todella mukava päivä kun kävimme moikkaamassa Oonan Keravan siskoa Breetä. Tytöt tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään, eikä leikistä meinannut tulla loppua sitten millään.

Tutustumiseen riitti muutaman sekunnin pikanuuskaisu, jonka jälkeen molemmat tajusivat, että "toi toinenhan on melkeen samanlainen kuin mä". Siitä alkoikin hurja innostus sekä hyppely, eikä remmissä kävelystäkään meinannut tulla mitään. Menimme tyttöjen kanssa läheiselle pellolle missä molemmat saivat vapaina painiskella ja riehua.

Oona ja Bree tosiaan tulivat todella hyvin toimeen keskenään ja olivat samanluontoisia. Välillä riehuttiin ja juoksenneltiin pää viidentenä jalkana ympäri peltoa, toisinaan taas levättiin ja keräiltiin voimia. Tytöt juoksivat rintarinnan sekä joivat yhtäaikaa samasta vesikupista, harmikseni vain olin unohtanut oman kameran autoon, joten näitä tapahtumia emme saaneet ikuistettua kameralle.

Ja niin vei vierailu meidän neidin kaikki voimat. Loppuilta levättiin jalat kohti kattoa, ilme raukeana sekä tyytyväisenä, kuin ajatellen: "Ah, miten mukavaa, pian taas uusiksi."

Treenailua

Ihanaa kun vihdoin on koittanut kesä ja olemme saaneet Oonan kanssa nauttia mahtavista ilmoista. Ulkona onkin siis vietetty runsaasti aikaa.

Oonan ensimmäisten juoksujen takia joudumme hetken aikaa pysymään poissa treenikentiltä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että treenaukseemme olisi tullut tauko. Tällä hetkellä vain treenaamme aivan yksiksemme, koiran ehdoilla.

Olemme jatkaneet jäljen alkeita. Oona muisti hienosti, että missä tässä jutussa oikein on kyse. Ei meinannut malttaa odottaa, että saan edes hieman vanhetettua jälkeä. Ja viimein kun kuului sanat: "Etsi jälki", tyttö ryntäsi jäljelle ja työskentely oli loppuun asti todella intensiivistä. Ja nyt meillä oli ensimmäisen kerran jäljen harjoittelussa myös todellisia häiriötekijöitä, nimittäin vähän matkan päässä kulki lenkkeilijöitä koiriensa kanssa, mutta heihin Oona ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota kuin nopean vilkaisun jonka jälkeen takaisin nenätyöskentelyyn.

Myös tietenkin tottelevaisuutta ollaan treenailtu. Sivulletuloa jankattu kohta kyllästymiseen asti. Pikkupentunahan Oonalla oli aina täydellinen sivulletulo. Hän todella aina tuli juuri oikealle paikalle ja istui suorassa sekä valppaana. Nykyään käsky: "Sivulle!" voi tarkoittaa joko ohjaajan takana, oikealla sivulla tai takapuoli varpaiden päällä. Olenkin monesti harmitellut kun emme ole muistaneet videoida tätä, se nimittäin on todella huvittavan näköistä. Sivulletulo on kyllä hyvä silloin kun koira todella keskittyy, mutta heti jos on pienikin häiriötekijä niin silloin tosiaan unohdetaan, että missäs se oikea paikka olikaan.

Siinä tämän hetkiset kuulumiset treenailun saralta, toki olemme muutakin harjoiteltu, kuten luoksetuloa, esineiden noutoa sekä luovutusta.

Viime yönä satuin heräämään hirvittämään meteliin ja kolinaan. Oona nimittäin oli pitkästä aikaa päättänyt mennä nukkumaan meidän sängyn alle, jonne hän ei ole mahtunut enää puoleen vuoteen. Ennen hän sai työnnettyä itsensä sängyn alle maaten kyljellään ja potkimalla takajaloilla seinästä vauhtia. Nykyään kun sänky ei enää ole seinän vierellä on tytön ollut mahdotonta päästä sen alle, eikä hän ole sitä edes yrittänyt pitkään aikaan. Kuitenkin aamulla herätessämme ihmettelimme, että minne koira on kadonnut, kunnes muistin viime öisen kolinan. Oona oli kuin olikin jollain ihmeellä päässyt sängyn alle, mutta ei enää pois sieltä, joten tilanteessa ei auttanut muu kuin nostaa sänky ilmaan, jotta koira pääsi pois sen alta. Tämän takia olenkin ollut aikeissa jo pidemmän aikaa mennä ostamaan Oonalle kevythäkin tai muun vastaavan jossa tyttö voi turvallisesti nukkua. Miksi isoille koirille ei ole olemassa "nukkumamajoja"? Anttilan kuvastossa kylläkin näin teltan isoille koirille, pitäisi vain käydä katsomassa millainen se käytännössä olisi...

Kohti aikuisuutta

Ja niin on meidän nuori neiti ottanut askeleen lähemmäs aikuisuutta. Nimittäin ensimmäiset juoksut alkoivat torstaina. Ja niinkuin aina niin myös nyt odotettu juoksuaika pääsi yllättämään, eikä oltu osattu varautua tähän hetkeen asiaankuuluvin varustein. Jouduimme siis turvautumaan vanhaan t-paitaan josta tuunasimme hienot väliaikaiset juoksusuojat.

Tänään vihdoin saimme hommattua kunnolliset juoksusuojat tytölle, jotka ovat varmasti paljon mukavammat Oonan päällä. Neiti ei onneksi välitä housuista ollenkaan vaan antaa niiden olla rauhassa yllään, ja itseasiassa tuntuu kuin Oona ihan odottaisi ulkoilun jälkeen, että housut puettaisiin takaisin hänen ylleen.

"Nää uudet housut on mageet ku ne on samanväriset ku mä ite niin niit ei ees huomaa. Ei tarvii hävetä mitään kirkkaankeltasii, jotka aivan huutaa kaikille, et tääl on juoksuinen narttu..."

Oonan käytös ei ole ainakaan vielä muuttunut juoksujen myötä, joka on erittäin hyvä asia. Ulkoillessa tietenkin hajut kiinnostavat entistä enemmän; jokaisen pylvään juurelle täytyisi pysähdellä haistelemaan jolloin lenkitkin kestävät kaksi kertaa kauemmin.

Syömisestä vielä sen verran, että parempaan päin ollaan menossa kokoajan. Vaihdoimme koiranruokaa muutama viikko taaksepäin joka maistui erinomaisesti pari ensimmäistä päivää, mutta senkin syöminen alkoi takkuilemaan. Meillä ei nimittäin toiminut se, että ruoka otetaan pois jos ei heti maita, vaan meillä kävi niin, että sitten oltiinkin kokoajan syömättä. Nyt taas kuitenkin on jo syöty kohtalaisella ruokahalulla.

Turkki kesäkuosiiin

Nyt tarkkana kaikki, jotka tuskastelevat koiran talvikarvan vaihtumista ja sitä, että karvoja löytyy joka paikasta.

Minä ainakin kuulun niihin edellä mainittuihin. Aloin jo tuskastua päivittäiseen imurointiin kun jatkuvasti löytyi karvapalloja nurkista, karvoja juuri tiskatuista astioista taikka avaamattomista margariini paketeista. Päivittäin sain olla karstaamassa Oonaa ulkona, mitättömin tuloksin: karstalla ei paljoa karvaa saanut irti. Oona ei myöskään pitänyt yhtään karstaamisesta vaan yritti jarkuvasti vempuloida itseään irti.

Ajattelin siis tuhlata ja ostaa kaikkien kehuman furminatorin. Olin kuullut kaikilta vain hyvää tästä kyseisestä vempaimesta, mutta silti olin hieman ennakkoluuloinen. Voiko muka olla olemassa sellainen harja joka todella poistaa kaikki irtokarvat ja vielä pienellä vaivalla? Ja voiko todella saada paahtoleivän pelkällä juustolla, ilman karvoja lisukkeina?

Kokeillessani furminatoria sain todeta, että vastaus aiemmin esittämiini kysymyksiin on: KYLLÄ! Harjasin Oonaa puolet siitä ajasta mitä karstalla ja lopputuloksena oli moninkertainen määrä irronnutta karvaa. Enkä ollut ainoa joka oli innoissaan uudesta laitteesta vaan myös Oona nautti harjaamisesta, eikä yrittänyt päästä pakoon. Wau, mikä ihmelaite!

"Onko hän sittenkin harlekiini beauceron, eikä musta punaisin merkein, vaiko kenties sittenkin lammas?"

Ihme kyllä, ei Oonasta sentään kaljua kaiken irronneen karva määrän jälkeen tullut. Mutta se on pakko sanoa, että nyt on imuri saanut olla kaapissa peräti neljä päivää koskemattomana. Ja kuten kuulin eilen eräästä suusta: "Oho, kyllä huomaa, ettei Oonasta enää niin paljoa karvaa irtoa kuin ennen, kun ei sukan pohjissa ollut yhtään karvoja."

Eli suosittelen kaikille lämpimästi, säästä imuriasi, itseäsi sekä koiraasi ;)

Keväisiä kuulumisia

Tauon jälkeen olemme taas palanneet Oonan kanssa treenikentille, tällä kertaa treenipaikkanamme toimii Talin koulutuskenttä. Olemme käyneet siellä koirakerhomme järjestämillä ohjatuilla toko treeneillä. Aloittelimme kevyesti leikinvarjolla leikkien sekä kontaktia harjoitellen. Ensin tyttö hieman hämmentynyt oudosta treenipaikasta, mutta lopussa meni jo paremmin. Ainut huonompi asia oli se, että Oonalle paras palkka on oma palkka, kepit. Ja jos ei ohjaaja ole tarpeeksi vikkelä on keppi jo löytänyt tiensä koiran vatsaan.

Meillä lelut saavat olla todellisia ihmeleluja jos ne kestävät kauemminkin tytön riehakkaat leikit. Viime aikoina olemme saaneet heittää hyvästit jo monelle niin rakkaalle lelulle. Olikin siis jo aika käydä taas kasvattamassa leluvarastoa. Lempileluiksi Oonalle muodostui heti dummyt, joita on niin mukava retuutella niin kauan kunnes kaksijalkainen leikkikaveri väsähtää. Olemmekin siis pitäneet nämä uudet lelut vain ja ainoastaan treenileluina.

Eilen pääsimmeki sitten testaamaan näitä uusia "treenilelujamme" aivan tositoimissa kun kävimme vierailemassa koirapuistossa, jossa tapasimme Oonan ihanan pirteän ja vilkkaan koirakaverin Topin. Oonan irtiollessa onkin ollut hankala kontrolloida keppien syömistä, mutta nyt lelujen voimalla saimme tytön kiltisti pudottamaan suuhun eksyneet kielletyt, mutta niin viehättävät vierasesineet. Myös muussakin treenailussa olemme huomanneet, että nykyään mielenkiintoisempana palkkana toimivat lelut kuin makupalat.

Meillä on kotona alkanut myös kova kuri, liittyen syömiseen. Oona on nimittäin ruvennut säännöstelemään syömistään. Nyt olemmekin siis tarjonneet neidille syötävää ruoka-aikoina, mutta jos kuppi ei ole ruvennut tyhjentymään on kuppi otettu raa'asti pois ja ruokaa tarjottu vasta seuraavana ruoka-aikana. Eilen kovan riehumisen jälkeen ruoka taas maittoi hienosti vuorokauden kestäneen paaston jälkeen, mutta taas tänä aamuna ollaan oltu ruoatta. Saapas nähdä kauanko tämä nirsoilu tulee kestämään..

Nyt vain katse kohti tulevaa. Nimittäin nyt olisi tarkoituksena saada tottelevaisuus 110% varmaksi, myös oudossa tilanteessa. Sillä heinäkuussa olemme suuren ja mielenkiintoisen haasteen edessä kun lähdemme Oonan kanssa Vehmersalmelle Kuttukuun järjestämään paimennustaipumustestiin. Toivottavasti tyttö vain pääsisi hieman tutustumaan lampaisiin ennen suurta koitosta, jottei sitten testissä nämä valkoiset villakasat olisi aivan outoja tapauksia.

Tällaista Espooseen siis tällä kertaa, palailemme pian taas! :)

Vieraita kylässä

Tänään meillä kävi vieraita, Oonan lemppari ihmiskaverit, 3,5 vuotiaat kaksostytöt. Jos Oona saisi itse valita niin hän varmaan valitsisi heidät omistajikseen. Niin hulvatonta meno on aina tämän kolmikon tavatessaan. Välillä juostaan asuntoa ympäri koira joukon johtajana välillä taas koira perän pitäjänä.

Ihmislapset saavat katsella Oonan hampaita, tulla silittelemään kesken syönnin sekä viedä Oonan leluja. Oona ei välitä, hänen mielestään he ovat niin mukavia leikkikavereita.

Harmi, että kaikki kiva loppuu aina aikanaan.. niin myös koitti aika jolloin vieraiden täytyi lähteä kotiin päin.

"Hei, onks teidän ihan pakko lähtee jo menee.. meillä jäi leikit vielä kesken, kysykää jos saisitte viel pikkasen lisäaikaa.."

"No niin..sinne ne sitten meni. Tulkaa pian taas uudestaan!!"

Vieraiden viihdyttäminen vie kyllä voimat koiraltakin, Oonaa ei nimittäin ole näkynyt vähään aikaan ja kun kävin huhuilemassa neitiä niin siellähän se oli saunan lauteiden alla nukkumassa jalat kohti kattoa.. Voi auvoista elämää!!

No se on Oona tässä moi!

Mä kuulin kerran kun mun emäntä puhu, että meidän sohvaan täytyisi ostaa uusi päällinen kun edellinen on niin kauhee ja että uusi päällinen tulisi maksamaan enemmän kuin itsessään sohva. No tää mun emäntä on nyt ollut töissä ihan hirmu määrät (jopa 8h päivässä) niin ajattelin pikkasen auttaa säästämään rahaa ja aikaa.

Tosiaan kun olen ollut täällä kotosalla yksin niin mun on ollut pakko keksiä jotain tasoistani tekemistä itselle, jotta aika kuluisi nopeammin. Ja kun tää sohvaprojekti tuli esille niin siitähän mä keksinkin. Mä oon päättänyt vähän muotoilla tota sohvan päällistä uuteen uskoon. Musta siitä on tullut tosi magee ja ainakin se on uniikki, ei varmast kellään muulla ole samanlaista. Ja eikö nykypäivänä tällainen epätasaisuus ole vähän niinkuin muotia?? Mitä mieltä te olette?

Valitettavasti emäntä ei kauheesti tykännyt mun ideasta. No mut mä oon silti ylpee tuotoksestani.

Kultaisia muistoja

Näin sunnuntain kunniaksi ajattelimme hieman muistella menneitä ja Oonan kasvuvaiheita pikkupennusta hienoksi sekä komeaksi junnuksi.

Mahtavista mahtavin äippä Aluna Warrior Soul sekä 7 pientä vipeltäjää. Onko meidänkin Oona ollut joskus noin pieni? Kuvassa pennut kolmen viikon ikäisiä.

"Minä olen niin hurmaava, ei kukaan voi suloisuuttani vastustaa."

Paljon mukavampia leikkikaluja olivat pienten ihmislasten lelut, omat vinkulelut saivat silloin jäädä aloilleen kun oli näköpiirissä paljon kiinnostavampia KIELLETTYJÄ leluja.

"Hui, vapise oi suuri pallo. Täältä tulee hurja peto." Kuvassa Oona kahdeksan viikon ikäinen.

Ennen lumien tuloa ehdimme hieman harjoitella jäljen alkeita. Pääsääntöisesti makkararuutua, mutta myös muutaman metrin pituisia matkoja jäljestimme. Videolla Oona 10 viikon ikäisenä harjoittelemassa ensimmäisiä kertoja jäljen alkeita.

Oona 11 viikon ikäinen.

Oona 15 viikkoa ja erittäin onnistunut poseeraus neidiltä.

Videolla Oona 18 viikon ikäinen. Kotona pientä tokoilua. Mielestäni erittäin hyvin on tyttö osannut jo noinkin nuorena, mutta asiaan varmaan vaikuttaa se, että aloitimme treenailun leikin varjolla, päivittäin hieman harjoittelua, mutta kävimme myös pentuna Koirakoulu Kompassin pentukurssilla ja siitä jatkoimme junnutokokurssille. Kouluttajanamme molemmille kursseilla oli Anneli, kiitoksia hänelle. Olimme erittäin tyytyväisiä kursseihin :)